Lailla perhosen uuden.

Huomioni herpaantui blogini ylälaidassa olevaan mainokseen; Dont work for money, make money work for you.  Siinäpä haastetta kerrakseen vaikka sille mestarillekin jo; kuinka saisi tuon rahan työskentelemään.... jatkaen pohdintojaan aiheesta raha, uppoutuu jälleen unelmiinsa suuriin, vaiko niihin saappaisiin. Ollen vain kuin sitä tulevaakin kaikki tyynni.... siellä ei missään.

-ai tulevaa.... eikä miss...?

Niin, tulevaa... koska minä uskon lailla keijun, sen Helinänkin. Uskon, uskon, uskon. Unelmat ja saappaat, sekä rahakin, ja kaikki sekin vaikkapa sitten siellä 'ei missään', täällä, tuolla, kuitenkin kaikkialla. Se oma valkoinen talo kukkulalla, korkeimmalla. Sinne rakennan minä pesäni, majani. Matalan, niin korkealle kuin silmä jaksaa kantaa. Ei missään, ja kuitenkin kaikkialla, alla sekä yllä. Oikealla ja vasemmalla. Sisällä ja ulkona, sekä tietenkin edessä ja takanani. Ympäri mennen ja yhteen tullen. Aina Pohjantähden tähden, jonka vuoksi joskus lähtien minäkin. Matkalle. Kaikkialle, enkä minnekään. Spiraalini keskiöön; eteen ja taakse, molemmille sivuilleni nähden myös, sisääni ja ulkopuolelle sekä ylle ja alle. Kaikkialle. Korkeimmalle kukkulalle, sinne majani rakentain; enkeli ja peikkopoika. Se sama. Ihmisen ja Jumalan lapsi, tyttö ja poika. Kellarikin.....

Kellari, voi kuinka se toikaan muistoja jälleen mieleeni. Kellari; pimeyttä, synkkyyttä ja kuitenkin lohtua ja iloa. Elämää. Kuin kohtu, jossa ei ole ikkunaa. Olet turvassa kainalossain, vaikka myrsky tiellesi tulisi. Kellarissa. Ja siellä kellarissa oli vaikka minkälaista rojua; isoäidin vanha gramofoni nurkassa istuen kuin odottaen noutajaansa sekin. Ja minä toisessa nurkassa kuin samoin odottaen omaa noutajaani; sitä kultaista kultaani.

-tarkoitatko koiraa?

Koiraa.

-kyllä minä mieluummin sen miehen....

Mutta kun koiralla on se kuudes aistikin. 

-miksi ei miehellä sitä olisi?

Niin, miksi ei?

Haluan antaa lovea sulle, laulaa peikkopoika nyt kellaristaan jo niin rakkaaksi tulleesta, mutta kuuleeko tyttö? Tytön vain miettiessä sitä mitä peikkopoika tällä hetkellä sydämessänsä eniten halajaisi?  Eihän sellaisen tajunnanvirran tiimellyksessä kuule pojan kaihoisaa laulua tyttö, mutta ei anna senkään häiritä matkan tekoa. Jatkaa yhä pohdintojaan siitä, mitä peikkopoika elämältään haluaisi seuraavaksi; työkseenkin tehdä. Eihän tämä....

-näin vetele?

Niin, kun kuulee puhuttavan että sitä ei saisi mitä sydän kovin halajaa, mutta enhän minä usko tuohon laisinkaan enää...

-anna siivet - lennä! Oi lennä... sanoisinko leppäkerttuni..

Lennän! Ja korkealla ja kovaa, katso! Ja niin lensi jälleen tyttö, se pieni.... Kerttu, mutta jäi vielä koukkuun aatokseensa tähän: sitähän sitä juuri saakin mitä sydän eniten haluaa.... siellä syvällä, ja pinnallakin. Mutta peikkopoika ei vielä uskaltautunut mukaan lentoihin korkeisiin, kuitenkin koukuttaen jo peikkopojankin mukaansa ajatuksiinsa näihin, koska niinhän uskoo peikkopoikakin, se enkelikin; yksi ja sama. Kun vain uskaltaisi....

-hannari....

Ei anna edelleenkään häiritä moisten kommenttien matkan tekoansa.... ja yrittää puolestaan kuulostella omaa sydäntänsä, ja sen suuria halujansa ja haaveitansa uusiakin. Antoi peikkopojan hetkiseksi olla....

-sinä, tyttö?

Minä, ja kenties se samainen peikkopoikakin ja enkelityttö myönnetään. Yksinäinen ratsastaja halki korven ja erämaan. Runsauden keitaan. Sateenkaaren päästä aivan toiseen päähän saakka. Kultaisen kirstun houkuttelemana matkaansa jatkaen yhä tiellänsä tiettömällä. Yksi hölmö pimeä valaistunut joukossa muiden...

-Aika pimeältä tämä kyllä minusta kuu...

Kunhan valaistut sinäkin...

-Jaa ja ettäkö valaistuneella sydämellä olisi haluja? *muka valaistunut* 

Pop musiikkia kuunnellen... keskeytyy aatoksistaan tyttö nyt tuohon samaiseen jo varsin tutulta kuulostavaan ääneen, mutta päättää olla vastaamatta uteliaiden tiedonjanoon edelleen. Olkoonkin, mutta jatkaa kuitenkin... eihän voinutkaan olla vastaamatta.... ettäkö sydämellä ei olisi haluja laisinkaan.... kyllä minun sydämelläni ainakin on jo jos mitä, vai voiko niitä enää edes haluiksi kutsua, sitä jäi nyt pohtimaan vuorostaan se samainen tyttö, mutta jatkaa. Alkajaisiksi tähän josko sellaisenkin seikan kertoisi, että juuri tällä hetkellä sydämessä on halu, joka mahdollistaisi itsellensä sellaisen työn, josta saisi tehtyä intohimonsa, harrastuksensa, luovuutensakin ehtymättömän lähteen sekä samalla sen purkaus- ja temmelyskentän kaikin puolin. Työ, joka mahdollistaisi  energian tukkiutumattomuuden ja sen virtaavuuden.... vastaavuudenkin. Kun kaksi puoltakin on jo yksi. Peikkopoika ja se samainen enkelityttö.

-mutta eikos tämä juurikin ole sitä? Samaista työtä?

Niin. Kiitos kiusankappaleeni... kamuni.... rakas... mikä liet... kiusankappale suorastaan jo välillä, mutta olet kiva siitäkin huolimatta, ja jatkaa...

Polku sinne vieden, kiveltä toiselle hyppien kuin etappina etapin jälkeen nekin vain tielleni tullen. Ja sitten kun aika on valmis....

-.... kun aika on valmis?

No joo, kuinka sekin nyt voisi joskus olla 'valmis' *taas tuo samainen näsäviisas tuossa kommentteineen niskojansa nakkelee, ja äsken jo olin niin kiitollinen avuistaan*, mutta joka tapauksessa olen valmis hyppäämään jälleen saappaisiini, joihin harjoitellut jo kovin olen.....

-jaa, ja että mitkähän saappaat ne olisivatkaan?

No ne toimitusjohtajan saappaat! Niihin minä olen harjoitellut....

-Hmm... no joo..... ja mitähän niinkuin seuraavaksi keksitään, vai käyttäisitkö sanaa luodaan mieluummin... sinä? Ja jos vielä saisin udella, että kuinka toimitusjohtajaksi harjoitellaan?

No, katsos siihen harjoitellaan siten, että ymmärtää sen kaiken, ja sitten jo onkin oman elämänsä toimitusjohtaja. Silleen.... helppoa vai mitä?

-joooo..... *pyörittelee silmiään*

Kivaahan se tämä tallainen... luominen tai vain oleminen jo luodussa, vaikka minulle nauraisitkin.... kamu? Tätä on minulle oleminen oman elämänsä toimitusjohtaja.... ja joku päivä kenties jo oman yrityksensä toimitusjohtaja, enkä tarkoita tälläkään tätä omaa sisäistä yritystä pelkästään..

-on se hurja.....*viheltelee*

Jaa, ja onko sen suhteen valittamista?

-*jatkaen viheltelyjään* kaunis ilma ulkona..... ja taivas näyttää..... *mumisten samalla vihellyksensä tiimellyksessä* kirkkaalta... ja kellehän se puhuu.... Yksi... ja sa...

Mutta ei kuule enää ääntäkään oikein tyttö, kun on niinkin uppoutunut unelmiinsa. Valkoiseen taloon lailla kukkulan, siellä minne pesän rakentaa haluaa.

Toimitusjohtaja elämän.

Kuinka symbolista tämäkin kaikki vain.... kuin vastaukseksi jälleen tutulle äänellensä, yrittää tehdä selväksi tarkoitustaan toisillekin, tai sille yhdelle, tuolle.... tai ei enää edes tiedä kenelle, mutta luovuuttansa kunnioittaen ja sitä enenevässä määrin niille.... tai teille.... toisillekin jakaen näinkin kirjoituksien muodossa, tai minulle ja sinulle...äh, viis veisaten siitäkään... minä vain kirjoitan tyhjälle katsomolle vaikka, näytellen rooliani muiden joukossa.... koska tämä on ehkäpä jopa kivaa. Rooliani, jonka aivan itse sain kirjoittaa.... käsikirjoitukseni elämän.

-HMM! Ja olet tietenkin vielä niin tosissasi.... hmm... sanoisinko suorastaan, että näyttelet tosissasi rooliasi?

Ok, perille meni..... ei nyt ihan naulan kantaan lähtenyt kirjoitus tällä...kään kertaa, mutta tämä on edelleen... hmm, vaikka sitä TYÖTÄ, hauskaa tai ei, ja kohta kaikkea muuta kuin sitä hauskaa jos et LOPETA!

-hauskaa, jatka

hauskaapa niinkin... ja minusta tämä on ihan hyvä kirjoitus, ja luovuutta juurikin sen varsinaisessa merkityksessään. Juuri sitä! Ja minä kun jo meinasin luovuttaa, mutta enpäs sittenkään, vaan jatkan tätä omaa näytelmääni, ja vallatonta ulosantiani mistä milloinkin, vaikka pyörisin napani ympärillä lopun elämääni. Ja kyllähän sitä temperamenttiakin tarvittaessa löytyy, tietää sen peikkopoikakin.. tytöstäkin.

Hyvä niin.

-omanapakullankallis

Olethan osa sitäkin napaani sinäkin, muistatko? Ja kohta heitän, sanonko millä!

-omanapakullankallis

Täältä-------viuh! Sorry.

-auts!

Siitäs sai.

-ai kuka?

Vastaappa tuolle sitten---*muminaa*

-omanapakullankallis

Tällä kertaa antaa tuulen viedä kuiskauksen menneessään tyttö, ja jatkaa pohdintojaan siitä mikä titteleistä sopisi parhaiten hänelle....

-omanapakullankallis

siis toimitusjohtaja, vai suunnittelijako sittenkin? Kenties rakentajakin, mutta tuo suunnittelija kuulostaa kivimmalta ehkäpä kuitenkin....  enten tentten.... Kuinka kivaa onkaan heittää noppaa. Elämällä.... tai sillä tittelillänsä tällä kertaa.

-no hei joo.... * vihelt...*

Toimitusjohtaja. Se se on, nopan luku. Tulevaako..... vai sittenkin...? Onko tulevani kenties unelmaa, tai unelmani sitä tulevaa.Mitenkäs sekin taas menikään? Kun yhtä on kaikki kuitenkin. Tätä miettii yhä se peikkopoika sekä tyttönsä sen. Eikä usko oikeasti koko noppaan heittäessään noppaa.... vaan heittää nopastaan koko nopan pois.

- dorka kirjoittelija!

Kiitos, kuin kuiskauksena tuulen jälleen kantautuen sama tuttu ääni tytönkin korviin saakka. Äsken jo unohtaen pieneksi hetkeksi mokoman kiusoittelijan. Ja sinähän sen sanoit, ei toimitusjohtaja sittenkään, vaan..... D.O.R.K.A, tuleva nimikkeenikin; se titteli! Aina tuo toimitusjohtajan päihittää.... Ja kiitos samoin muuten.

-kerrankin yhtä mieltä! Olet olet.....

Niin, eikös se mielikin ole aina sitä yhtä? Taas tähän lempiaiheeseeni palaten... melkein jo siihen menneeseenkin.... siellä 'ei missään' kaiken aikaa.

-älä unta nää.

Ai niinhän se olikin. Uni. Sinäkin.... ja tämä?

-ei, vaan sinä.... tässä ja nyt.... niin ethän sinäkään ole, näetkös?

Mutta jos näen, niin silloinhan juurikin olen, vai?

-oletko unesikin, vaikka sen näkisit?

Olen!

Kun totta on aina sen toinenkin puoli; uni. Kaunista katseltavaa. Unelmaa, vaiko sitä tulevaa. Unta ja satua. Prinsessan uusi alku..... prinssi ja puoli valtakuntaa. Enkelityttö ja peikkopoika. Tarina, joka ei koskaan pääty. Dorka toimitusjohtaja, tulevaisuutemme tienviitoittaja ja näyttäjä. D.O.R.K.A. Lyhenne sanoista dimensio, omanapa, rakkaus, kaikkeus, alku. Tuo D voisi olla myös doimitusjohtaja... hmm. näitä jään siltikin pohtimaan, tarkoituksia kirjaimille, kivalta kuulostaa kuitenkin uusi tittelini täytyy myöntää jälleen kerran... kovin sitä jo maiskutellen suussani ja omakseni ottaen. Minä Se Olen, Dorka uusi toimitusjohtaja.  Ja Minä Olen! Todistettavasti jo!

-kuvittelee vain....

Mutta enhän se ollutkaan koskaan Minä.

-mutta sinä olit, ja edelleen Olet!

No joo, minä ja sinä, sinä ja minä. Autiotalossa ja liikennevaloissa. Kumpi ja kampi tappeli kumpi voitti. Minä.

-sinä?

Sinäkin.


Hyvää alkavaa viikkoa!  Sinulle.

-kiitos.

Ei sinulle, VAAN LUKIJALLE.... D:O:R:K:A

-mutta minähän luen myös, joten olenhan minäk....

ARGH!

-Love You too. 



Kuin ne samaiset kaksi rakastavaista konsanaan; aivojeni molemmat kantimet; henkinen ja fyysinen. Äiti maa ja Isä taivas, enkelityttö ja peikkopoika. Jeesus ja Maria Magdaleena. ¨'I never be Maria Magdalena' taustalla tällä kertaa soiden.... 'why must I love?' Kaiken se kestää, kaiken se kärsii ja kaiken anteeksi antaa. Rakkaus.

Sattuu, kun nään sut siellä, enkä edes sitä kiellä. Peikkopoikani. Kun sydän on hellä.... ja arpeutunut. Auennut uudelleen rakkaudelle. Kivulle elämän.

Otan sinut vastaan nyt. Peikkopoikani.

Lisko, joka uudestisyntyi peikkopojaksi tytössä. Kirppu.