Tervetuloa kanssani matkalle maan ääriin. Hassutellen ja hupsutellenkin läpi Kaikkeuden.

Kuin soliseva puro ja ääretön virtaus sen, luovaa tarinaa kertoen. Elämästä Elämässä. Unesta Unessakin. Sydämen kaipausta ja sielun vapautta. Rauhaa pienen ihmisen.

Kuin kevyt kesäpäivän henkäys tai raskaana painava lumimassa kattojemme päällä, luistelijana kirkkaallakin jäällä. Läpi ilojemme ja surujemme, tyyneksi muuttuneen lahden.

Vapaana kuin lintu taivaan liidellen. Aurinko kruununa ja sadepisarat kyynelinä sen.

Paljain jaloin maallakin tepsutellen. Poikanen vasta, kenties sen varpusen.

Leikkimielellä leikitellen.


Hei!

Olen Sari, kahden tyttären nelikymppinen äiti. Ensimmäinen kosketus omiin sivuihini näinkin blogin muodossa, harjoitellen kirjoittamista. Tekstit muokkautuvat sitä mukaa, kun inspiraatioita tulee. Ja aikaa kirjoituksilleni. Vielä tuo tyhjyys vaivannut hetkittäin..... ;) Kirjoitukseni ovat siis aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan, joten mikäli noita jatkokertomuksia väsäilen jatkossakin, alkaa tarina aina tuolta kauempaa. Katsotaan mitä aikaiseksi siis saan... ja kenties sinäkin tulet kanssani tarinoimaan. Kirjoittamaan yhteistä tarinaamme.
Rohkeasti vain mukaan siis, ja palautettakin antamaan mikäli sivuilleni jo eksyit. Sinäkin.... sekä myös muutoin muokkailemaan sivujani mieleiseksesi.Omiksesi. Millaisena ne haluaisit nähdä....

Olet tervetullut!

Siis ihan mitä tahansa haluat kirjoittaa/kertoilla... tai ulkoasultaan blogia muokkailla yms. Minä en sinua estä/rajoita. Olet tervetullut! Minä vain kenties lähtisin mukaasi seikkailemaan, yhdessä. Tarinaan.

;)

Ja mistähän noita hymiöitä...

Näytä artikkelit jotka on julkaistu seuraavassa: Huhtikuu 2009

ajatuksiani työelämästä
28 Huhti 2009 
Millaisin mielin paluu työelämään

Admin · 162 lukukertaa · 0 kommenttia
Tulevaa vai unelmaa?
20 Huhti 2009 
Vai molempia? Päiväkirjaani jälleen kirjoitellen kuin, miettien tulevaa.... olemista ajatuksensa viettelemänä vaiko vain sisäisen tuulen matkassa, kun se pyyhältää lailla piiskan ohitse, antaen potkua kulkijaan. Suuntaa näyttäen ja myötävirrassa uiden.

Admin · 159 lukukertaa · 0 kommenttia
Tarinaan pätkiä sieltä täältä, alta ja päältä
10 Huhti 2009 
tarinointia sellaisenaan

Admin · 123 lukukertaa · 0 kommenttia
Elämäni tarkoitus
09 Huhti 2009 
Elämänsä tarkoitusta kuulee monen kysyvän, mutta vastaus on aina kysyjässä itsessään.

Admin · 89 lukukertaa · 0 kommenttia
Kuvia
05 Huhti 2009 
Matkaltamme 23.1.-14.2.2009 Bahamalle ja Yhdysvaltoihin....tai muuten vaan, kokeilen laitella kuvia.

Admin · 145 lukukertaa · 2 kommenttia

1, 2  Seuraava sivu

Kalenteri

Maaliskuu 2009
MaTiKeToPeLaSu
 << <Maalis 2010> >>
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Ilmoitus

Ketkä ovat paikalla?

Jäsen: 0
Vieras: 1

rss Syndikointi