Olemme kuulleet sanontaa; niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Näin kaikkeuskin kaikaa. Hiljaisuuden ollessa olotilani mun. Hiljaisuus sydämessäni jatkan matkaani. Minne tieni vie, en sitä vielä tiedä, mutta sen tiedän että olen saavuttanut levon, sydämessä. Tyhjyyden, jossa vain hiljaisuus on seuranani. Niin utuisen rauhallista on elämäni mun.

Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa. Kaikkeuden kaiku.

Hiljaisuus.

 

Liskojen kuoriutumista aina ihmisiin. Liskojäänteemme, jota olemme yhäkin kehoissammekin kantaneet aina tähän päivään. Kun aikaa ei ole sellaisenaan kuin se janallemme piirtyy, vain kokemusten erilaisiakin kerrostumia...

Ankkasakin seikkailu jatkuu...

Niin kaunis on maa.

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, lumivaippaan käärinyt talvipakkasessa. Metsäkin jo alla jään ja puissa lunta valkeanaan, eikä tyttönen vaan vieläkään unta saa.....

Ankkasakin matka jatkuu...

Pyhäksi klaaniksi kutsuimme tiettyä sieluryhmittymää, joka sai tehtäväkseen kulkea koko evoluutiomme lävitse aina kalojen aikakaudesta vesimiehen aikaan. Aina jääkaudestammekin ilmaston...

Elipä kauan sitten toisessa maassa sakki; ankkasakiksi kutsuttiin. Vallalla oli myös hirmuinen lisko jo tuolloin, joka varjeli suurta salaisuutta; temppeliherrojen kätkettyä aarretta...

jatkokertomus